sutuksen jäljet johtavat menneisyyteen

Olaus Magnuksen Carta Marina 1539

Viimeinen jääkausi päättyi Suomessa arviolta 11500 vuotta sitten ja pohjoisten seutujen asuttaminen käynnistyi hiljalleen. Vanhimmat löydökset asutuksesta ovat Ruotsin puolelta nykyisen Pajalan kunnan Kaunisvaaralta 10 000 vuotta sitten. Suomessa asutusrintama tavoitti jo Enontekiö-Inari-linjan korkeuden 7500 eaa.

Kvenland ja Kainuu

Peräpohjola on ollut kauemmin asutettu kuin mitä esimerkiksi Ruotsin aiemmin kirjoitettu historia antaa ymmärtää. Alueella on ollut pysyvää asutusta jo kivikaudella. Torniosta on löytynyt jäänteitä, joiden perusteella asutuksen on voinut ajoittaa jo vuosien 200 ja 600 välille. Tuon ajan asukkaita kutsuttiin kveeneiksi eli kainulaisiksi. Kveeni-sanan oletetaan tulevan norjankielestä, jossa sana kvein tai hvein, tarkoittaa alavaa kosteaa ja ruohoa kasvavaa. Kainu tai kainuu tulee taas vakkasuomalaisesta sanasta kainu-kaino-kainut-kainua, joka myös tarkoittaa alavaa maata, niittyä. Pohjoisin Kainuu oli Tornionlaaksoa ja Ylitorniolla on edelleen kylä nimeltään Kainuunkylä. Kvenland tarkoitti suppeammin nykyistä Meri-Lapin aluetta, Pohjanlahden perukkaa.

Varhaisimmat kirjalliset merkinnät alueesta on pohjanmies Ottarin kertomus kveeneistä kuningas Alfredin maantieteessä 890-luvulla. Ottar kertoo Kvenlandista, jossa asuvilla kveeneillä on pienet ja keveät veneet. Seuraavan kerran kveenit tulivat kirjallisuudessa esiin islantilaisissa saagoissa 1100-1200-luvuilta, joista tärkein on islantilaisen Snorri Sturlsonin kirjoittama Egil-Saaga. Se on kertomus kveenikuningas Kaukomielestä, (Faravid). Vielä 1700-luvulla Kvenlandin ydinalueena pidettiin Tornionlaaksoa ja Tornion pitäjää. Aiheesta voit lukea enemmän Jouni Vahtolan ja Mikael Reuterin kirjoittamista teksteistä.

Asutus vakiintuu

Kemijoen suupuoleen syntyi pysyvää talonpoikaisasutusta jo 1000-luvun alussa, jolloin alueelle tuli uudisasukkaita Karjalasta, Satakunnasta sekä Hämeestä. Hämäläisiä houkutteli erityisesti toive vaurastumisesta alueen turkiksilla ja he lienevätkin asettuneet enemmän jokivarsiin rannikon sijaan.Lohenkalastus oli yksi tärkeimmistä elinkeinoista. Muutto alueelle kasvoi erityisesti 1300-1500-luvuilla. Pähkinäsaaren rauha 1323 jakoi silloisen Kainuun kolmeen osaan ja raja kulki Kaakamojokea pitkin.

Ruotsin kruunulle jäänyt Länsipohja jäi Ruotsille vielä Täyssinän rauhassakin 1595, jolloin kaksi muuta osaa silloisesta Kainuusta yhdistyi. 1300-luvulla niinsanotut pirkkalaiset, (birkarlar), kauppiaat, saivat käytännössä yksinoikeuden kaupankäyntiin nykyisen Meri-Lapin alueella ja myöskin oikeuden alueen verotukseen, josta he osan maksoivat nahkoina kruunulle. Nämä muodostivat Tornion Lapin sekä Kemin Lapin, jotka tosin käsittivät tuolloin koko nykyisen Lapin alueen ja oli nimetty pirkkalaisten pääpaikkojen Tornion ja Kemin mukaan.

Pirkkalaiset hallitsivat veronkantoa ja kauppaa vuoteen 1554 saakka, jolloin veronkanto siirtyi kruunulle ja pirkkalaisista tehtiin kruununvouteja. Meri-Lapin alue oli jo tuolloin merkittävä kauppapaikka ja alueelle tultiin tekemään joka suunnalta kauppaa vesireittejä pitkin. 1621 perustettu Tornion kaupunki oli erityisesti tunnettu. Nykyisen Haaparannan alue oli myös tunnettu kauppapaikkana, mutta siitä tuli kaupunki vasta 1842, sillä Tornio jäi Haminan rauhassa Venäjälle ja Ruotsi halusi Meri-Lapin alueelle oman kaupungin.

Kustaa Vaasan tekemien muutosten myötä myös nykyisen Suomen alueen maanomistusoikeus muuttui. Peräpohjolan asukasmäärä kasvoi 1700-luvulla ja 1800-luvun lopulla alueelle syntyi uudentyyppistä asutusta entisen jokivarsi- ja rannikkoasutuksen lisäksi. Erään laskelman mukaan vuonna 1901 oli Lapissa ja Peräpohjolassa 582 kruununmetsätorppaa, joista 73 silloisen Simon alueella. Tästä alueesta osa on nykyisen Ranuan aluetta. Uudisasutus kasvoi 1920-luvulle saakka. Lisää tästä myös Matti Enbusken Lapin historian luentosarjasta (ppt), joka löytyy Powerpoint-esityksenä.

Kalaa ja kaupankäyntiä

Kalastus on ollut alueelle tärkeä elinkeino kautta aikojen. Uudisasukkaat muuttivat alueelle kalastamaan lohta ja alueen rannikkokylien asukkaat ovat kalastaneet myös silakkaa. Kemin ja Tornion saaristossa on kalastettu jo vuosisatojen ajan ja esimerkiksi Selkä-Sarven kalastustukikohta on toiminut jo 1500-luvulta lähtien. Vuonna 1809 Haminan rauhassa osa kalastustukikohdista jäi Ruotsin puolelle.

Alueella harjoitettiin myös metsästystä ja kaupankäyntiä. Simossa vanhin tieto asutuksesta on 1540-luvulta, jolloin siellä oli ollut 22 taloa. Vastaavasti Ylitornion Kainuunkylän vanhimmat merkit asutuksesta ajoittuvat  jo 1000-1100-luvuille. Tervolassa vanhimmat asutuksen merkit ajoittuvat vielä kauemmas menneisyyteen. Törmävaaran alueelta on löydetty yli 5000 vuotta vanhoja asumuspainanteita.

Kalastuksen ja erästyksen lisäksi alueella harjoitettiin karjanhoitoa ja maanviljelyä. Metsätalouden merkitys elinkeinona kasvoi vasta 1800-luvulla. Tuolloin alkoi kehittyä mekaaninen metsäteollisuus. Lisää alueen historiasta löydään Museoviraston sivuilta. Tässä linkki Museoviraston Lapin karttaan.

Meri-Lapin alueella on useita museoita, joissa voi paremmin tutustua alueen historiaan. Linkki museo-sivulle on tässä. Lisäksi Kehittämiskeskuksen toimialueelta löytyy lukuisia kotiseutumuseoita ja muita historiallisia kohteita. Niihin voit tutustua täällä.