Meri-Lapin historiaa
Alueen historia on pitkä ja värikäs
Torniojoen suisto on ollut asuttu jo viimeisestä jääkaudesta lähtien. Varhainen asutusrintama tavoitti Enontekiö-Inari-linjan jo 7500 eaa. Ruotsin puolelta nykyisen Pajalan Kaunisvaaralta on tehty jopa yli 10 000 vuotta vanhoja löytöjä. Meri-Lapin aluetta on kutsuttu Kvenlandiksi. Kehittämiskeskuksen toiminta-alue on tunnettu myös Kainuuna tai Kainuunmaana, josta edelleen muistuttaa Ylitorniolla sijaitseva kylä, Kainuunkylä. Kiinteä talonpoikaisasutus alueella alkoi kasvaa 1000-luvulla.
Meri-Lappi on muodostunut suurien muuttoliikkeiden ja historian myllerryksien saatossa. Esimerkiksi Tervolassa jääkauden sulamisvedet antoivat hiljalleen periksi ja paljastivat maata, joka Tervolan kohdalla oli poikkeuksellisen kaunis ja hedelmällinen. Jopa niin, että Tervolaan kehittyi vuosisatojen saatossa koko pohjoisen Euroopan suurin yhtenäinen kivikauden asutus. Merkit muinaisesta asutuksesta ovat jääneet näkyviin ja perimätieto kertoo paikallisten uskoneen alueella asuneen jättiläisiä. Näitä ihmeellisiä jälkiä jättäneitä jättiläisiä kutsuttiin jatuleiksi. Jo 6000 vuotta sitten Tervola oli täynnä elämää: hylkeenpyytäjiä, kauppiaita ja taitavia käsityöläisiä.
Alueen historiaan voi tutustua muun muassa Ylen Elävän Arkiston tallenteista. Lisäksi voit lukea Meri-Lapin matkailun sivuilta muutamia mielenkiintoisia tarinoita Kehittämiskeskuksen toimialueen historiasta.